EU-verkostot tutuiksi: ENDR

EU-verkostot tutuiksi juttusarjan toisessa julkaisussa on vuorossa Puolustusalan alueiden eurooppalainen verkosto (European Network of Defence Related Networks, ENDR). Verkoston tarkoituksena on edistää eurooppalaista puolustusvalmiutta ja puolustusteollisuutta tukemalla alueiden ja puolustusteollisuuden keskittymien eli klustereiden tutkimus- ja innovaatiotyöskentelyn kehittämistä ja yhteensovittamista.

(C) PPHS – Polish Platform for Homeland Security

ENDR ei ole EU:n virallinen virasto, vaan se on Euroopan komission vuonna 2016 perustama yhteistyöverkosto ja työskentelyfoorumi, jonka toimintaa koordinoi komission alainen puolustusteollisuudesta ja avaruudesta vastaava pääosasto Directorate-General for Defence Industry and Space (DG DEFIS). Verkostolla on jäseniä 23 maasta sekä Norjasta jo 105. Pirkanmaata verkostossa edustaa Pirkanmaan turvallisuusklusteri, jonka lisäksi toiminnassa on mukana kahdeksan muuta suomalaista toimijaa. Verkostoa on vuodesta 2022 alkaen rahoitettu Euroopan puolustusrahastosta (EDF), ja tätä ennen kilpailukykyyn keskittyvästä COSME-rahoitusohjelmasta. Muutos yhteistyöverkoston rahoituksessa kertoo halusta sitoa ENDR nimenomaisesti osaksi puolustusteollisuuspolitiikkaa.

Verkostolla on kolme linjattua pääasiallista tehtävää, jotka ovat tuoda yhteen alueellisia toimijoita ja puolustusteollisuuden klustereita yhteen, organisoida tiedonkulkua ajankohtaisista rahoitusmahdollisuuksista kyseisille toimijoille sekä edistää alueellisten puolustusteollisuuden keskittymien syntyä ja kehittymistä. Toimijoiden yhteen tuomisella edistetään parhaiden käytäntöjen jakamista, puolustusteollisuuden strategista kehittämistä sekä tutkimus‑ ja innovaatioyhteistyön syntyä esimerkiksi eurooppalaisten konsortioiden kautta. Tiedonkulkua organisoimalla verkosto pyrkii varmistamaan, että alan toimijat ovat informoituja ja oikea-aikaisia, kun erilaisia EU-rahoitusmahdollisuuksia on tarjolla. Tämä on hyvin olennaista ottaen huomioon, että alalle budjetoidut varat tulevat kasvamaan huomattavasti komission vuosille 2028–2034 suunnittelemassa EU:n rahoituskehyksessä.

Hyvänä esimerkkinä verkoston tarjoamista yhteistyömahdollisuuksista on joulukuussa 2025 Tampereella Pirkanmaan turvallisuusklusterin, ENDR:n sekä komission puolustusteollisuuden pääosaston järjestämä kaksikäyttöteknologiaan keskittyvä konferenssi. Tapahtumassa osallistujat pääsivät tutustumaan Pirkanmaan alueen toimijoihin, heidän kehittämiinsä teknologioihin sekä Tampereen yliopiston tutkimustoimintaan. Lisäksi konferenssi tarjosi loistavat puitteet ajatusten jakamiselle sekä kumppanuuksien kehittämiselle verkostoitumisen kautta.

Tampere-talon konferenssin avajaistilaisuus

Lisää Ajankohtaisia