Suomi on vahvistamassa asemaansa eurooppalaisessa siruteknologian kehityksessä
Suomi on erinomaisesti mukana Euroopan unionin sirupolitiikan, EU Chips Actin, toimeenpanossa.
Brysselissä vierailleet Business Tampereen siruteknologian ohjelmajohtaja Petri Räsänen ja VTT:n Jenny Hasu tapasivat aktiivisesti eri poliittisten ryhmien edustajia, virkamiehiä sekä keskeisiä sidosryhmiä ja siruteknologian kehtysyrityksiä. Tavoitteena on jatkaa tiivistä yhteistyötä sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla, jotta Suomi voi jatkossakin olla merkittävä toimija siruteknologiassa. Vierailun keskustelujen teemoina olivat Euroopan sirupolitiikan tulevaisuus sekä siruteknologian ja -liiketoiminnan kehitys.
Suomi on erinomaisessa asemassa EU Chips Actin toimeenpanossa
Suomen asema on vahva ja maa on valmis vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin yhdessä muiden eurooppalaisten toimijoiden kanssa. Suomi on ottanut merkittäviä askelia siruteknologian ja siihen liittyvän liiketoiminnan kehittämisessä, tavoitteenaan toimia yhtenäisenä sekä kansallisesti että eurooppalaisella tasolla. Tavoitteena on rakentaa vahvaa kansallista kokonaisuutta, joka tukee Suomen asemaa globaalin teknologian edelläkävijänä.
Suomen rooli on merkittävä eurooppalaisessa ydinverkostossa, joka kehittää siruteknologiaa ja edistää siihen liittyvää liiketoimintaa. Suomi on mukana neljässä EU:n komission rahoittamassa pilottilinjassa, jossa rahoituksen vastinpari on Business Finlandissa.
Suomessa on käynnissä useita siruteknologiaan liittyviä ohjelmia. Tampereen siruohjelma, Business Finlandin sirukampanja ja vuoden 2025 alusta käynnistyvä sirurahoitusohjelma tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Kansalliset toimenpiteet tukevat euroopanlaajuisia hankkeita, ja yhdessä ne tarjoavat kattavan tuen ja mahdollisuudet suomalaisille toimijoille.
Erityisesti Tampere ja Pirkanmaa tulevat olemaan keskeisessä asemassa siruteknologian kehityksessä. Alueen yrityksillä tulee olemaan erinomainen pääsy siruteknologiaan ja -osaamiseen Euroopan tasolla. Yritysten suuntaan viesti on pohtia, kuinka yritykset voivat monipuolisesti hyödyntää siruteknologiaa omassa liiketoiminnassaan.
Suomen panostus pilottilinjoihin ja osaamiskeskukseen
Vuoden 2025 alussa käynnistyy useita merkittäviä eurooppalaisia kumppanuuksia, kuten siruteknologian pilottilinjat, suunnittelualusta ja siruosaamiskeskus, siruyhteisyrityksen kautta. Siruyhteisyritys on eurooppalainen kolmikantakumppanuus, jonka tavoitteena on edistää Euroopassa valmistettavien teknologioiden ja järjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa. Valmistelutyö näiden osalta on tehty kuluneen vuoden aikana, ja Suomi on onnistunut tekemään kansalliset suunnitelmansa viivyttelemättä. Tämä on saanut kiitosta myös EU:n suunnalta, ja Suomen tehokas toimeenpano on nähty mallisuorituksena Euroopassa.
Suomessa on nähty tilanne positiivisena, ja maan siruteknologian tarjoamat ratkaisut ovat herättäneet kiinnostusta EU-tasolla. Vaikka EU:n tavoitteena on saavuttaa 20 % markkinaosuus globaalista siruteknologiasta, on nähtävissä, että merkittäviä tuloksia voidaan saavuttaa myös muilla tavoin kuin markkinaosuuksia tavoittelemalla.
Pitkän aikavälin toimenpiteitä tarvitaan
Pitkän aikavälin toimenpiteet siruteknologian kehittämiseksi ovat välttämättömiä, ja rahoitusta tarvitaan myös nykyisen rahoituskauden jälkeen. Tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä (MFF) tulee löytyä työkaluja ja resursseja, jotta kehitystä voidaan viedä eteenpäin entistä voimakkaammin. Mario Draghin raportti Euroopan kilpailukyvyn tulevaisuudesta, Ursula von der Leyenin politiikkalinjaukset sekä komissaarien ohjauskirjeet toimivat hyvänä pohjana suunnittelulle, sillä ne huomioivat myös siruteknologian merkityksen. Erityisen positiivisena on nähty, että suomalaisen komissaariehdokkaan Henna Virkkusen vastuulle olisi tulossa salkku, joka sisältää myös siruteknologian kehitykseen liittyvät teemat.
Odotukset ovat korkealla siitä, että tulevassa rahoituskehyksessä teknologia- ja teollisuusalan merkitys tunnustetaan riittävästi. Kaksoiskäyttöteknologia on yksi keskeisistä teemoista, ja Tampereella kehitettävä siruteknologia on todennäköisesti kaksoiskäytettävää, erityisesti turvallisuutta lisäävien sirujen osalta.
Lue lisää Siruja Tampereelta -ohjelmasta.
FiCCC on Suomen siruosaamiskeskus