EDF Infopäivät 2026 Brysselissä – jaossa miljardi euroa puolustusalan tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön   

Euroopan komission järjestämät EDF (European Defence Fund, Eurooppalainen puolustusrahasto) infopäivät kokosivat Brysseliin turvallisuus- ja puolustusalan toimijoita. Suomesta osallistujia oli yli 160 eri korkeakouluista, kehitysinstituutioista ja yrityksistä.  

Tämän vuoden tapahtumassa Ukrainalla ja sen tukemisella oli merkittävä rooli. Asiaa käsiteltiin muun muassa paneelissa, jossa olivat edustettuina Italian, Puolan, Ranskan, Suomen ja Tšekin kehityspankit. Suomea edusti Finnvera. ‘’Kaikilla näillä mailla on vahva intressi olla rahoittamassa esimerkiksi vientiluotoilla ja vakuusjärjestelyillä eurooppalaisten konsortioiden pääsyä Ukrainan kehittyville markkinoille. Edellytyksenä kaikilla on toki se, että omasta maasta tulevalla yrityksellä on hankkeessa riittävä rooli. Esimerkiksi Suomi edellyttää 30 prosentin osuutta’’, kertoo Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston johtaja Harri Airaksinen. 

11.3.2026 Ukraina-paneeli. 

Infopäivät starttasivat tiistaina 10.3.2026, jolloin tarjolla oli komission katsaus vuoden 2026 EDF-hakuihin (31 ehdotuspyyntöä). Päivän aikana käytiin läpi myös käytännön tietoa hakuprosessista: miten hakemuksia arvioidaan, mitkä ovat hyvät käytännöt ja mitä virheitä tulee välttää. EDF vuoden 2026 työohjelmaan pääset tutustumaan täältä.

Kuten monilla muillakin EU:n rahoitusinstrumenteilla myös EDF:llä on omat kansalliset yhteyspisteensä (NFP). Yhteyspisteet ovat jäsenvaltioiden nimeämiä asiantuntijoita, jotka auttavat EDF-ohjelmaan liittyvissä kysymyksissä. Suomessa NFP:nä toimii Markus Ranne Business Finlandilta. Lue lisää täältä.

Keskiviikon 11.3. ohjelma koostui pääosin yritysten pitchaus-sessioista sijoittajille sekä verkostoitumisesta. Olennainen osa tapahtuma olivatkin tapaamiset potentiaalisten kumppaneiden kanssa yhteistyökonsortioihin. Päivän teemoina olivat niin kilpailukykyisen EU-puolustusteollisuuden rakentuminen kuin puolustusalan innovaatioiden edistämisen ja rahoituksen, erityisesti pääomasijoitusten, rooli tässä työssä.  

Älykkään liikkumisen asiakkuusvastaava Jari Ikonen Business Tampereelta summaakin, että: ‘’Ilman toimivaa rahoitusinstrumenttia puolustusteollisuuden innovaatiot jäävät laboratorioihin. Suomalaisten yritysten kannalta rahoitus ratkaisee, syntyykö osaamisesta vientiä ja turvallisuutta.’’  

Rahoitusteemassa jatkaa myös Airaksinen. Hän nostaa esiin uutena merkittävänä ja mieluisana asiana yksityiset pääomasijoittajat, jotka ovat panostamassa puolustusalaan. Ilmiö on aivan uusi tässä mittakaavassa. ‘’On syntymässä useita ja volyymiltään merkittäviä rahastoja, jotka sijoittavat eri kehitysvaiheissa oleviin yrityksiin. Myös Suomi on vahvasti mukana tässä markkinassa’’, hän kertoo. 

”Möys kaksikäyttöalueella toimiville nuoremmille yrityksille tulee olemaan tarjolla yksityistä rahoitusta. Ukraina-paketin ja EDF:n mahdollisuudet ovat merkittäviä Pirkanmaan yrityksille ja tulemmekin jakamaan näistä kohdennettuja tietoiskuja kevään aikana”, lisää älykaupunkikehityksen ohjelmajohtaja Markku Niemi Business Tampereelta.

11.3. infopäivillä Kerdiili Oy:n Juha-Pekka Keränen ja Markku Niemi Business Tampereelta.

Puolustusteknologioista keskustelujen keskiössä olivat tekoälykehitys, avaruus, droonit sekä kvanttiteknologia. Pirkanmaalla osaamista turvallisuus- ja puolustusalan teemoista löytyy yli 350 yrityksen verran.  Nämä  toimijat muodostavat Pirkanmaan turvallisuusekosysteemin (#turvallisuusklusteri), jossa luodaan kansainvälisiä turvallisuusinnovaatioita ja ratkaisuja digitalisoituvan yhteiskunnan turvaamiseksi. Turvallisuusalan liikevaihto Pirkanmaalla on yli miljardi euroa. Lue lisää täältä.

Lisää Ajankohtaisia