Horisontti Euroopan vuoden 2025 työohjelmissa jaossa €7.2 miljardin rahoitus

Euroopan komissio on esi-julkaissut tämän vuoden työohjelmat Horisontti Euroopan temaattisille klustereille useamman kuukauden viivästymisen jälkeen. Viivästyminen on johtunut uuden komission päivitettyjen prioriteettien huomioimisesta työohjelmissa, jotta uudet painopisteet kilpailukyvyn kasvattamiseksi sekä rahoitushakuihin liittyvän hallinnollisen kuorman vähentämiseksi tulisi huomioiduksi jo vuoden 2025 aikana avautuvissa hauissa.
Yhteistyöhankkeisiin kuudelle eri temaattisella alueelle suunnatut rahoitushaut kattavat mm. terveys, luovien alojen, turvallisuus, digitaalisuus ja avaruus, energia, biotalous sekä ruokaan liittyviä tutkimus- ja innovaatiohankkeita, joilla haetaan eri jäsenvaltioiden toimijoiden yhdessä aikaansaamaa vaikuttavuutta tutkimustulosten saattamiseksi tuotteiksi ja palveluiksi hankkeiden tulosten pohjalta.
Nyt esi-julkaistuja työohjelmia voi pitää sisällöltään lopullisina vaikka muodollinen julkaisu on odotettavasti muutaman viikon sisään toukokuun aikana.
Osa rahoitushauista aukeaa jo toukokuussa ja sulkeutuvat syyskuussa, joten mikäli olet kiinnostunut jostakin tietystä rahoitushausta tai haluat tietää, mitä mahdollisuuksia organisaatiollanne olisi toimintanne rahoittamiseksi, niin ole yhteydessä Jari Aholaan.
Työohjelmat löytyvät: https://research-and-innovation.ec.europa.eu/funding/funding-opportunities/funding-programmes-and-open-calls/horizon-europe/horizon-europe-work-programmes_en#pre-publication-of-work-programme-2025
Eri klusterien infopäivät sekä verkottumistilaisuudet järjestetään toukokuun aikana, näihin osallistumalla pääset helpoiten sisään mitä rahoitushakuja tänä vuonna on avoinna: https://research-innovation-community.ec.europa.eu/events