Euroopan komissio nostaa kilpailukyvyn keskiöön

Odotettu kilpailukykykompassi linjaa suuntaviivoja nykyisen komission kaudelle. Odotettavissa on kokonaisvaltaisia toimia kilpailukyvyn kasvattamiseksi.

Photographer: Dati Bendo
(c)ec.europa.eu

Euroopan komissio julkaisi 29.1.2025 kilpailukykykompassin, jossa määritellään nykyisen komission toimintaa seuraavan viiden vuoden aikana. Komissio tulee nostamaan kilpailukyvyn kehittämisen toimintansa keskiöön, sillä kilpailukyky korostuu yhtenä EU:n tärkeimmistä periaatteista. Tavoitteena on siivittää Eurooppa vahvemman talouskasvun tielle innovaatioiden avulla.

Komissio kuvailee useampia perusteita sille, miksi kilpailukyvyn kasvattaminen on Euroopan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. EU:n talouskasvu ei ole ollut kilpailijoiden tasolla viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen, ja Eurooppa onkin pudonnut USA:n ja Kiinan kelkasta useilla kasvun kannalta merkittävillä sektoreilla. Samalla EU:sta on tullut entistä riippuvaisempi kriittisistä tuotantoketjuista. Kiristynyt geopoliittinen tilanne korostaa EU:n oman tuotannon ja innovaatiotoiminnan kasvua erityisesti strategisesti merkittävien teknologioiden kuten puolijohteiden, bioteknologian ja kriittisten raaka-aineiden osalta. Globaaleista kauppasuhteista pidetään huolta jatkossakin, mutta liiallista riippuvuutta kriittisten tuotantoketjujen osalta pyritään vähentämään. Vaikka kilpailukyky nousee komission kompassissa vahvasti keskiöön, huomioidaan puhtaan siirtymän ja kilpailukyvyn yhteensovittaminen merkittävänä päämääränä, eikä asetetuista ilmastotavoitteista aiota peruuttaa. Tämä luo uskoa EU:n ilmastotoimiin ja varmistaa puhtaan siirtymän kannalta keskeisen regulaation ennustettavuuden.

Kilpailukykykompassin sisältö mukailee paljon sekä Enrico Lettan sisämarkkinaraporttia että Mario Draghin kilpailukykyraporttia. Keskeisinä politiikkatoimia määrittävinä ohjeina komissio tuo esiin sääntelyn yksinkertaistamisen ja politiikkatoimien paremman koordinoinnin. Sääntelyä tullaan yksinkertaistamaan huomattavasti, sillä yritysten sääntelyä pyritään purkamaan 25 % ja pk-yritysten jopa kolmanneksen.

Mario Draghin raportin pohjalta komissio huomioi kilpailukyvyn buustaamiselle kolme merkittävää vaatimusta: innovaatiokuilun pienentäminen, hiilineutraaliuden ja kilpailukyvyn yhteisen tiekartan muodostaminen, sekä riippuvuuksien pienentäminen ja turvallisuuden lisääminen. Varautuneisuuden ja kokonaisturvallisuuden merkitys nostetaan kompassissa tärkeään rooliin. Komissio huomioi vakaan turvallisuusympäristön olevan taloudellisen menestyksen ja kilpailukyvyn edellytys. Varautuneisuuden osalta komission kompassi nojautuu osittain presidentti Niinistön vuonna 2024 julkaisemaan raporttiin.

Kilpailukykykompassi täydentyy komission esittelemillä niin sanotuilla horisontaalisilla mahdollistajilla, jotka tukevat kilpailukyvyn eteen tehtäviä toimia. Komissio nostaa esiin sisämarkkinoiden hyödyntämisen, rahoituksen, sekä osaamisen ja laadukkaat työpaikat. Horisontaalisten mahdollistajien ja laveampien suuntaviivojen lisäksi komissio esittelee kilpailukykykompassissaan listan konkreettisia toimia, joilla kilpailukykyä pyritään parantamaan. Muun muassa European Innovation Act, European Research Area Act sekä EU Cloud and AI Development Act pyrkivät kehittämään EU:n innovaatio- ja tutkimustoimintaa ja asettamaan minimivaatimukset pilvipalveluille, tukien esimerkiksi sirutuotantoa. Komissio keskittyy myös osaamisen parantamiseen Union of Skills -aloitteen myötä. Tarkoituksena on sujuvoittaa uudelleenkoulutusta ja parantaa koulutustasoa.

Kaikki tämä vaatii kuitenkin lisää panostuksia, eli rahaa. Kilpailukykykompassissaan komissio linjaa, että EU:n ja jäsenmaiden tulee mobilisoida yksityisiä investointeja paremmin ja käyttää julkisia varoja fokusoidummin. Pääomamarkkinoita tulee kehittää, sillä esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna säästöt eivät kanavoidu tehokkaasti investointeihin. Komission mukaan myös EU:n uudet finanssipoliittiset säännöt tukevat parempaa makrotaloudellista koordinointia, mikä mahdollistaa yksityisten investointien paremman avaamisen ja niiden riskien pienentämisen. Rahoituksen osalta komissio tuo esiin myös Euroopan kilpailukykyrahaston, jonka avulla investoidaan strategisiin teknologioihin ja tuotantoon.

Komission julkaisema kilpailukykykompassi antaa esimakua tulevan monivuotisen rahoituskehyksen (MFF) linjauksista. Komission esitystä odotetaan kesäkuun lopulla, ja esitietojen mukaan luvassa on rahoitusohjelmien yksinkertaistamista ja yhdistämistä niin, että ohjelmien määrä pienenee merkittävästi. Kilpailukykykompassissa komissio tuo esiin, että MFF on mahdollisuus uudelleenrakentaa ja allokoida budjettia EU:n prioriteetteihin.

Euroopan komission kilpailukykyraportti kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Lisää Ajankohtaisia