EU-verkostot tutuksi: ERRIN
Uudessa juttusarjassa esittelemme Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston verkostoja Brysselissä. Ensimmäisenä vuorossa on ERRIN, eli eurooppalaisten tutkimus- ja innovaatiointensiivisten alueiden verkosto. Verkoston tarkoituksena on luoda yhteys EU:n politiikan sekä paikallisten innovaatioekosysteemien välille. EU-toimistomme on ollut verkoston jäsen jo pitkään.

ERRIN toimii yhteistyöfoorumina kaupunkien, alueiden, yliopistojen ja teollisuuden välillä. Yhteistyöllä halutaan varmistaa, että unionin aloitteet suunnitellaan yhdessä alueiden kanssa ja alueita varten, eikä ylhäältä alaspäin. ERRIN:n työn painopisteet ovat tutkimus- ja innovaatioekosysteemien vahvistamisessa, ja vaikuttamistyötä tehdään myös seuraavaan monivuotisen rahoituskehyksen parissa. Täällä keskiössä ovat esimerkiksi kansalliset ja alueelliset kumppanuussuunnitelmat, Euroopan kilpailukykyrahasto sekä Horisontti Eurooppa –ohjelma.
ERRIN:n tavoitteena on siis tuoda paikallista näkökulmaa EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaan ja EU-rahoitukseen, luoda yhteyksiä ja lisätä sitoutumista jäsentensä, EU:n toimielinten ja muiden kumppaneiden välillä sekä kasvattaa jäsenten hankemahdollisuuksia.
ERRIN koostuu 14 työryhmästä (12 working group + 2 task force). Yksitoista ryhmää on Horisontti Eurooppa -ohjelman pilari 2:n (Globaalit haasteet ja Euroopan teollisuuden kilpailukyky) klustereiden mukaisia temaattisia ryhmiä ja kolme työryhmää keskittyy EU-politiikkaan ja -ohjelmiin. Tämän lisäksi yksi työryhmä edistää kilpailukykykysymyksiä. ERRIN:n jäsenet ovat aktiivisesti mukana työryhmien vetämisessä, ja Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto onkin yksi ERRIN:n ICT-työryhmän yhteisjohtajista.
Ryhmissä keskitytään yhteistyön lisäämiseen, tiedon jakamiseen sekä alueiden ja kulloinkin käsittelyssä olevan teeman näkyvyyden lisäämiseen. Konkreettista työtä tehdään politiikkaan vaikuttamisessa, parhaiden käytänteiden ja rahoitusmahdollisuuksien vaihtamisessa ja verkostojen rakentamisessa.
Alueellista hankekehittämistä pystytään tukemaan yhdistämällä oikeita kumppaneita ja rakentamalla konsortioita. Pirkanmaalla tästä työstä esimerkkinä toimii CCRI (Circular Cities and Regions Initiative), jossa ERRIN:n biotalous-työryhmä toimi tiedon välittäjänä sekä tukena hankeprosessissa. Pirkanmaan hakemus olikin melkoinen onnistuminen, sillä meidät valittiin yhdeksi kahdestatoista kiertotalouden EU-pilottialueesta 125 hakemuksen joukosta.
Pääset lukemaan CCRI:stä lisää ensiviikon uutiskirjeestämme! Voit tilata uutiskirjeemme täältä.
